Kirjat
Suomalais-ruotsalaisella kulttuurirahastolla on pitkät perinteet kirjojen ja julkaisujen julkaisemisessa. Niitä ovat muun muassa rahaston toiminnasta tai ruotsalais-suomalaisista teemoista kertovat konferenssiraportit ja kirjat. Joissakin tapauksissa rahasto on kustantaja ja toisissa julkaiseminen tapahtuu kustantamon toimesta rahaston taloudellisella tuella. Kirjojen julkaiseminen on osa rahaston omaa toimintaa, ja rahasto myöntää siihen harvoin yksittäistä apurahaa.
Ruotsin kansalliskirjasto Kungliga biblioteket (KB) ylläpitää ruotsalaista Libris-tietokantaa, jossa on viitisenkymmentä rahaston julkaisemaa julkaisua 1960-luvulta aina 2020-luvulle. Tietokannasta käy myös ilmi, mistä kirjastoista Ruotsissa julkaisut löytyvät. Vanhempia julkaisuja on kuitenkin yleensä vain KB:ssä Tukholmassa.
Esimerkkejä viime vuosina julkaistuista kirjoista on kolmiosainen Finnarnas historia i Sverige -teos, joka julkaistiin 1990-luvulla ja joka on nyt ladattavissa maksutta. Itsenäinen jatko-osa julkaistiin vuonna 2025 ja sen nimenä on Finländarnas historia i Sverige –I en ny tid 1995–2025. Teos on emeritusprofessori Jarmo Lainion toimittama antologia.
Lisäksi voidaan mainita Krister Wahlbäckin kirjan Jättens andedräkt, Finlandsfrågan i svensk politik 1809–2009 (Jättiläisen henkäys – Suomen kysymys Ruotsin politiikassa 1809–2009) uusi painos, jossa on mukana Ruotsin entisen pää- ja ulkoministerin Carl Bildtin kirjoittama esipuhe. Toinen esimerkki on teos Suomi ja Ruotsi Hanasaaressa – suuntana Pohjola ja maailma, jonka kirjoittaja on historioitsija Stefan Nygård. Se ilmestyi vuonna 2025 Hanasaaren 50-vuotisjuhlan johdosta.
Nämä esimerkit kirjoista esitellään tarkemmin sivustolla www.finlandisverige.se
Vielä yksi mainittava teos on Skogen – våra länders framtid (Metsä – maidemme tulevaisuus), joka käsittelee rahastonTandem Forest Values -hanketta ja panostusta yhteiseen ruotsalais-suomalaiseen metsätutkimukseen. Hanke toteutettiin rahaston aloitteesta Ruotsin virallisena lahjana Suomelle Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna. Kirjassa esitellään kokemuksia kahdenvälisestä työskentelystä. Teos julkaistiin vuonna 2023, ja sen ovat koonneet rahaston entinen puheenjohtaja Chris Heister ja rahastonjohtaja Mats Wallenius. Kirja on luettavissa tästä

